perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kuulumisia

Pahoitteluni ettei postausta ole tullut viime lauantain jälkeen, mutta en ole ehtinyt olemaan koneella kokeiden ja harrastuksien sekä tietty tallin vuoksi.
 Kuvaajaakaan ei ole ollut, silti saan nyt väsättyä tämän postauksen omilla kuvillani. :D


Räntäkelistä, sateesta ja mudasta huolimatta Sunnylle kuuluu oikein hyvää ja poni on ollut ratsastaessa todella hyvä, erityisesti laukassa. Toivottavasti saan pian äiskäni kuvailemaan niin tekin näette pienen kehittymisen askeleen videolta.

Ratsastaessa olen myös kokeillut meidän (Masi) pallopääkannusksia, sillä huomenna osallistumme Herttualan Ratsastuskoulun koulukisoihin! Kannukset ovat siis tälläkertaa pakolliset, toisinkuin edellisissä kisoissa -ainakin tietääkseni.
 Kumminkin, ponissa ei ollut minkäännäköistä eroa ratsastuksessa kannuksien kanssa, vaikka odotin kamalaa ruutitynnyriä eli ilmeisesti ponilla on menty aikaisemmin kannuksilla ja odottelin turhaan kaikkea kamalaa. Itse olen mennyt kannuksilla viimeksi vuonna 2012..


Uusia ostoksia kuten omppukuolaimia ja ihania ohjia olen kokeillut, mutta kuolaimet vaihdoin yhden kokeilukerran jälkeen tavallisiin kuolaimiimme rataharjoittelun vuoksi. Kokeilemme niitä sitten ajan kanssa myöhemmin.


Kaiken lisäksi kävimme Puuilossa uudestaan ja ostimme pitkäaikaisen haaveen.. Back On Trackin selänlämmittimen!! Vihdosta viimein hommasimme sen 70 eurolla eli halvimmalla hinnalla mitä muualla on ollut. Siltihän se rahapussia kirpaisi, mutta ei sitä voinut jättää hyllylle homehtumaankaan..
 Olen pitänyt sitä ennen ja jälkeen reenien ja se on ollut mainio pitää jalkojen kylmäyksen aikana ja pienillä kävelyreissuilla. Saa nähdä koska vaikutuksia rupeaa näkymään. :)

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja paljon tsemppiä kisoihin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :3 Harmi vain että kisat peruuntuivat ulkopuolisilta, sillä osallistujia oli hirmuisesti jo pelkästään Herttualasta :(

      Poista
  2. Onnee paljon kisoihin Henna:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pidän tuon onnentoivotuksen sitten ensikisoihin säilössä.. :DDD

      Poista