lauantai 20. helmikuuta 2016

Ontuminen omaa syytäni - klinikkakäynti



Torstaina (eilen 18.2) olimme Teivon hevosklinikalla tallinomistajan hevosen kanssa, saimme viikkoa aikaisemmin hyvät ajat suunnilleen samoihin aikoihin niin Sunny sai tutun turvallisen kaverin mukaan pelottavaan ulkomaailmaan. 
   Muutenkin Katilasta on nyt yhden viikon aikana käynyt Teivossa 4 hevosta ja Wääksyn lekurissa yksi, pitäisikö saada kohta joku premium -jäsenkortti hevosklinikoille? :D

Sunny ei osannut käyttäytyä klinikalla sitten yhtään. Heti kun pääsimme ovista sisään alkoi äänitorven taukoamaton huutaminen joka jatkui ja jatkui. Sunnyn ääni ei ole mikään maailman hiljaisin, joten huudot kuuluivat koko rakennuksessa ja saimme tiukahkoja katseita väsyneiltä hevosenomistajilta ja lääkäreiltä kun poni vaan kiljui kaula suorana minuutin välein. 
    Karsinassa Sunny yritti jatkuvasti kuopia, potkia, pyöriä ja oli erittäin levoton. Tietty klinikka hermostutti pienen ponin pään täysin pyörälle ja sai sen stressaamaan joten käytös oli täysin ymmärrettävää. Onneksi Sani reilun tunnin päästä vähän rauhottui, eikä huutoa kuulunut kuin jokaisen 10min sisällä ja lääkerauhottamisen jälkeen poni silti yritti vielä pöpertää jonkinlaisia hevosenääniä, mutta eipä se oikein onnistunut päiväkännissä. Viimein koitti siis ansaittu hiljaisuus. 
    Kotitallista mukaan tullut hevonen ja Sunny myös sotkivat koko klinikan, ainakin suolet tyhjenivät! Vähän käy sääliksi jälkiemme siivoojia..


Diagnoosi

- lämmin jalka polvesta alaspäin kavioon saakka, ei kaviopulssia eikä kaviopihtiaristusta
- turvonnut ja pöhöttynyt
- ei ontunut klinikalla 18.2 (ontui vain ekana ja vähän tokana päivänä)
- riviä joka jalassa, pahin löydös ontuvasta jalasta

Saniinin ontuminen oli lähes kokonaan omaa syytäni, vika ei ollut ollenkaan nivelissä vaan rivissä ja sen aiheuttamassa tulehduksessa! 

n.3 viikkoa sitten Sunnylla oli pienet haavat etujaloissa ja olin varma niiden olevan hokinpolkeamia, mutta ilmeisesti haavat olivatkin rivin aiheuttamaa (pakkanen saa rivin kuivattaman ihon helposti halkeamaan) ja hoidin ne mielestäni kuntoon desifiointi- ja suihkutettavaa lääkespräyllä, mutta ilmeisesti sinne oli jäänyt joku pöpö muhimaan ja vasta nyt se oli tulehduttanut poniparan jalan. Olisi siis pitänyt paremmin putsata jalkoja pidemmän aikaa, repiä ruvet huolellisemmin pois ja yleensäkin vahtia vuohiskuoppaakin tarkemmin.
    Rivi on ollut Sunnylla iso ongelma muta- ja märkäkeleillä heti siitä lähtien kun poni minulle saapui, mutta olen saanut sen juuri ja juuri pidettyä aisoissa -tähän asti. Tämä syksy oli todella mutainen, enkä ollut itse tarpeeksi huolellinen jalkojen kanssa joten ei voi kun itseään syyttää tästä. 



Etujalat, karun näköiset kun juuri pari tuntia sitten rivi revitty pois ja klipattu


Takajalat, sama juttu ^ 


Kauhea olo kun poni joutui minun tyhmyyteni takiani täysin turhaan kärsimään ja tuntemaan kipua, olen kyllä maailman huonoin hevosenomistaja.. Onneksi vika ei sentään ollut nivelissä tai jänteissä vaan omistajan syytä, aina parempi kumminkin näin. 
   Saimme nyt myös revittyä Sunnylta lähes kaiken rivin pois kun poni oli rauhoitettu, selvänä poni ei ikimaailmassa antaisi sitä ilman tappoyrityksiä tehdä. 

Lääkäritäti antoi satavarmat rivin päihittämislääkkeet joten eiköhän se tästä nopeastikkin parane, ensi viikolla saakin jo aloittaa reenailut. Saikusta ei näillä näkymin tule paria päivää pidempää, huh :)

 Sunnyn rakastama metacam-tulehduskipulääke ja muut mömmöt, 
ruokaan laitettava antibiootti alempana kuvassa


n. 40 minuutin ponin rauhoittelun jälkeen uskalsin ottaa puhelimen taskusta ja kuvata Sunnyn "rauhoittunutta" käytöstä klinikalla, kröhöm.. Tässä pientä puhelinvideota siis.

Ihmiset klinikalla saivat varmasti hyvän vaikutelman, eivät uskoneet Sunnya ikäisekseen ja sanoivat rasavilliksi, poni muutenkin tuhdissa kunnossa, omistaja ei ole huolehtinut kunnolla poniaan ja rokotuskin oli ainakin viikon myöhässä.. Voinko nyt vajota maan alle?:D




 Reppanan näköinen nättimys <3
Pahoitteluni postauksen sekavuudesta ja puhelinkuvista, toivottavasti pystyi edes selaamaan läpi ilman verenvuotoa silmistä..

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Poni mallina ja ontumista

Näin aluksi pahoittelen että postauksia on tullut todella vähän, tekemättömiä töitä riittää ja koulusta tulee jatkuvasti töitä lisää ja lisää. Kaikki kaatuu tällä hetkellä päälle, eikä asiaan auta yhtään henkilökohtaiset ongelmani. Onneksi on talli minne karata, ja poni jota voi halata. (ompa runollista :'D)
 

Sunny on tällä hetkellä saikulla, se etujalka jota ei ole piikitetty turposi pari päivää sitten tukiksi, poni ontui eikä seisoessaan varannut jalalle painoa.

Edellisenä päivänä olin ratsastanut monen tunnin suhteellisen rankan reenin, mutta reenin jälkeen kaikki jalat olivat olleet hyvässä kunnossa eikä niissä ollut yhtään nestettäkään, joten epäilen suuresti että syy olisi reenissä. Silti pieni osa minusta syyttää minua syypääksi.
    Samoihin aikoihin neidillä oli kiima, josta tuli ihme sähläysmeininki ja pukittelu, joten poni on voinut satuttaa jalkansa riehuessaan peilijäällä.

Hyviäkin uutisia löytyy, aloimme reenailemaan reilu viikko sitten ihan tosissaan kunnon tavoitteilla ja rupesin kunnolla keskittymään ratsastukseeni, en enään ole matkalainen hetkeäkään.
   Pääsin myös Herttualan ratsastuskouluun koulu- että estetunneille, mutta tästä lisää myöhemmin kunnon materiaalin kanssa heti kun sitä saan. Tänään oli ensimmäinen estetunti ja hyvin meni! :)


Rakennekuva heti seuraavana päivänä kun olin huomannut ponin ontuvan, koska saikku on taas edessä ja lihaksia varmasti ehtii siinä ajassa taas tippumaan. 
    Viime saikusta ponille on vähän kasvanut lihaksia ja painoa on pikkasen tippunut.

Tänään kävelyttäessäni Sunnya tuo ei enään ontunut ja ravia kokeillessani poni oli onneksi vain lievästi epäpuhdas, ja turvotuskin on parin päivän aikana laskenut. 
Asiat ovat siis menneet parempaan suuntaan, mutta menemme silti klinikalle katsomaan mikä siellä jalassa oikein on.


Sunny joutui kameran uhriksi, toivottavasti jaksatte kuvia katsella :D

 Aasi <3

 Sori kaksi samannäköistä kuvaa, en osannut valita!



tiistai 2. helmikuuta 2016

Lumiratsasteluja 17.1

** Postaus sisältää järkyttävästi kuvia ja videon, lukeminen omalla vastuulla. Sinua on varoitettu **


Sanin mielestä kamera on syötävää


Pakkasta oli tuolloin reilu -20 astetta ja hevosilla paksut toppaloimet yllä, kaikkien hengitys huurusi kivasti ja sormet jäätyivät heti tunnottomiksi kun riisui hanskat. Ulkona tarkeni joten kuten kauhean vaatekasan alla, mutta kylmyydestä huolimatta ratsastelin hyvin mielin villasukilla joiden alla oli ohuet ratsastussukat tuona päivänä. Varpaani jäätyivät lumeen jouduttuaan älyttömän kipeiksi, en pystynyt kunnolla kävelemään kun sattui niin paljon. 
    Tämä on tätä logiikkaani, pelkillä villasukilla menemään vaan Suomen talveen!

Sunnyn kanssa tuupailtiin ensiksi kentällä jonkin aikaa, ja sitten siirryttiin pellolle hankeilemaan.


Sani liikkui liian paketissa omaan makuuni, koska olin paineissa tästä ratsastuskerrasta. 
   Olin suunnitellut kokoamista ja pakettiin ratsastamista koko edellisen viikon, joten ylireagoin siinä kun odotettu tuli ja pyysin liikaa. Otan hyväksi muistisäännöksi sen, etten saa tehdä jotain asiaa jos siinä on ns "pakko" onnistua.
  
Periaatteessa siis hyvä etteivät tuuppailut onnistuneetkaan, jouduin ja pystyin käsittelemään tätä asiaa jälkeenpäin ja miettimään miten sen välttää ja miksi se tulee. Onneksi virheistä voi oppia. 

Sunny ei yhden vääremmän ratsastuskerran jälkeen kipeydy, mutta noin ei pidä mielestäni ratsastaa. Olisi pitänyt antaa pikkasen enemmän tilaa liikkua edestä ja näin jälkeen päin sanottuna olisi pitänyt pyytää Sunnya aktiivisemmaksi. Kyllä onneksi ajoittain älysinkin kyseiset asiat ja silloin poni liikkui aivan mahtavasti.

Se on aina sama yhtälö, kuvat onnistuu superhyvin sillon kun reenailut eivät onnistu ja toisinpäin! Joku kirous tai jotain :D


Laukka tuli tosihyvin "ylämäkeen" ja paino oli takajalkojen päällä, vaikka itse laukka oli ajoittain vähän nelitahtista räpellystä eikä Sunny hirveästi myödännyt niskasta. Silti olin todella, todella tyytyväinen.



..Ja kaverin lähtiessä kentältä ponista tuli hetkeksi puksuttava laamahirvi ja ponin pää tuli melkein syliin asti kun se oli niin järkyttävää. Nämä kuvat näyttivät kaikkein hirveimmiltä joten oli pakko valita molemmat!

Sen jälkeen pystyi kylläkin käyttämään ponin innostusta hyödyksi eteenpäin liikkumiseen ja ajoittain Sunny oli hirveän hyvä!

En edes kysy mikä laukka tässä on oikein meneillään, sen verran muistan että poni kiihdytti vauhtiaan

Tässä hyvä esimerkki kuinka nelitahtinen Sani välillä onkaan, varsinkin tähän suuntaan.

Huoh.. Liian supussa-kaula rutussa taas

Miten ois se lajinvaihto? En kestä xDD

Suurinpiirtein tätä me halutaan lisää, takajalat mukana ja paino on pääosin niillä. 
Etuosa saa vaan olla vielä hitusen vapaampi, jos vain mahdollista. Haluan vielä varmistuksen valmentajaltamme tästä asiasta ja Sunnyn liikkumisesta ennenkuin alan namittamaan, toivottavasti valkku pääsisi mahdollisimman pian tänne :)


Tässä vielä videota, missä muuten näkyy tippumiseni!