maanantai 19. toukokuuta 2014

Videoita ja kuvia ; Juoksutusraippa katki, hiukkasen irti maasta, järven kanssa lutrailua ja uusi video!

Tänään tulee luultavasti toinenkin postaus, tosin lyhyempi, sillä syöttelen ja kävelytän ponia. Toivottavasti ette koskaan kyllästy miljooniin kuviin!

Sain uuden videon tarpeeksi, mutta voin etukäteen sanoa että se on hirveä ja epäonnistunut.. Editointi ei ihan onnistunut minun eikä koneen osalta. Laittakaa HD silti päälle, ja kiitos jaksat silti katsoa.. :)



Pikkuponnut

Lauantaina menimme puomia ja pientä estettä, toodella pientä, sillä aloitamme matalasta. Kaikki meni todella hyvin, ei yhtäkään kieltäytymistä ja päästiin kaikista yli muutamalla pienellä kolauksella. Kaikki virheet johtuivat minusta, parissa hypyssä myötäsin todella vähän ja huonosti, ja muutamassa taas en antanut selkeitä laukka-apuja. Poni tykkäsi todella paljon, tiistaina otamme luultavasti uusiksi jos kentällä on tilaa tarpeeksi!:)

Tässä videonpätkässä näätte hyvin, kuinka en myödännyt tarpeeksi esteen päällä vaan hiukkasen liian vähän, onneksi ohjat eivät olleet kamalan tiukalla, vaikka minulla oli kyllä ohjastuntuma.
En ole hypännyt pitkään aikaan, ja se näkyy.. Nyt rupeamme irrottelemaan jalkoja enemmän maasta :'D










Vesilutrailut

Päätin hellepäivän lämmön takia käppäillä pienen maastolenkin rannalle, jotta saisin vilpoistettua Sunnya järvivedessä, sekä juoksuttaa ponia rannalla ja vedessä. Sunny tykkäsi todella, todella paljon ja sai suhteellisen raskaan liikutuksen, sillä vedessä kävely ja juokseminen on tosiaan rankkaa. Kröhöm.. Kävelin ponin vierellä koko ajan, ja kastuin napaan asti litimäräksi. 

Reissu oli kaikinpuolin HAUSKA, parhaimpia päiviä! Juoksutusraippakin katkesi neidin astuttua sen päälle, juoksutusliina imemään täyteen vettä jotta varmasti painaa, omistaja kasteltua, ruohoa maisteltua, ja poni saatiin pölyistä pois. Yksi miinus löytyy, nimittäin ylinopeutta menevät mopot. Sunny on valitettavasti saanut pienimuotoisen kammon tai pelon mopojoukkoihin, jotka menevät lujaa. Yksittäisenä mopot eivät ole pelottavia, mutta joukossa kyllä, koska alkukeväästä meidän ohi kaahasi tahalleen reilua ylinopeutta 5-6 nuorta mopopoikaa mopoillaan, ihan vain katsoakseen pystynkö pitämään monisatakiloisesta painavasta, vahvasta ponista kiinni vai en. Sunny nousi pystyyn useaampaakin kertaan ja pyrki sinnahtamaan joka suuntaan, ja hyppi miten sattui paniikissa, onneksi, onneksi sain sen pidettyä käsissäni.. Loppulenkki oli sitten pilattu, ei Sunny pakoeläimenä hetkessä rauhoittunut vaikka kuinka yritinkin. 
Nyt mopoja oli vain kaksi, mutta Sunny katsoi vielä muutaman minuutin niiden jälkeen jokapuolelle ja taisi hiukan täristä, sekä hieman tanssahteli. Rauhoittelin ponia silittämällä, puhumalla ja annoin hiukkasen vihreää heinää, jolloin Sunny rentoutui ja rupesi keskittymään muuhun. 

 Tallilla Sunnya oli vielä hiukan kasteltava siitepölyistä pois, ja sitten se pääsikin omaan karsinaan mutustelemaan heiniä. :)


Voin tehdä erillisen videon kahlailusta ja kastelusta, en kauhealla muokkaamisella, niin näätte mitä tehtiin. Äiskä otti myös aika paljon kuvia, mutta enemmän videoita.


Sunny on nykyään noin hoikka.. Oikeesti se on laihtunut..!:3
Käppäilyä, käppäilyä..


Vähän ravia..









Säätöä järvessä :D
Ponin kastelua ja ponin katselua, suomen kieli on kyllä hauska :D








Pesin niitä pölyjä järvivedellä. Sunny ei kauheasti pistänyt vastaan, kuhan välillä muutaman askeleen talsi sinne sun tänne.




Hitusen märät housut..







Nyt Sunny innostui itse loiskimaan :D




Käärittiin todella heiveröisesti märkä ja painava juoksutusliina ponin kaulalle kuivumaan, toimii!

Ja muutama derp -kuva





Märkä poni sai viimein tallissa syödä.. :)




Jalkani reissun jälkeen
..Ja kenkäni
Sekä raippani.. R.I.P ;;_;; :D