torstai 19. maaliskuuta 2015

Kevään alkua


Aikaa on viime postauksesta jo viisi päivää, enkä kokeiden vuoksi ole kerinnyt olemaan ollenkaan koneella, plus tallillakin on mennyt tupla-aika Sunnyn liikutukseen kevätenergisyyden vuoksi.


Tällä välin kevät on puhjennut valloilleen ja pahin muta-aikakin on jo toivottavasti ohi! 
  Pölyä vain riittää, ihan niinkuin ei olisi koskenut mihinkään moneen vuoteen ja poni on aivan pölyinen ja likainen nakuillesaan ja riehuessaan pihalla. Tässä yksi päivä neiti fiksu oli riehunut pukkishowtaan kunnes liukastunut ja liukunut mudassa kyljellään tolppien luo ja noustessaan ylös vetänyt tolpat hetkellisesti mukaansa ja tapahtuneen jälkeen jatkanut omaa rodeota. Vammoitta ja traumoitta selvisi. :D

Kaikenlisäksi Sunnylla on karvanlähtöaika ja löydän usein ponin karvoja omasta sängystäni, vaikka käynkin joka ilta tallin jälkeen suihkussa. Hmm..


Maneesi on ollut aurinkoisella säällä ihanan lämmin, sillä entisenä kasvihuoneena vielä kerää auringonlämpöä, mutta tälläiselle vilukissalle se ei ole liian kuuma ja onneksi maneesia pystyy viilentämään avaamalla kattoluukkuja ja joku heppu kävikin availemassa niitä.


Kevään hyviin puoliin kuuluu myös pyöräily tallille! Ei tarvitse odotella kyytiä tai bussia vaan voi polkea milloin vain ja miten lujaa vain.
 Tosin ennen pyöräilyreissuani en täyttänyt jonkinverran tyhjää takakumiani ja polkeminen oli hiukan raskaampaa.

Ihan kiva keväänalku, kesälomaa odotellessa ;)

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus, tuli kunnon kevätfiilis kun luki! :) Ja superkivat kuvat myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtavat kiitokset superihanasta kommentistasi!! <3

      Poista
  2. Kivoja kuvia ja postaus!

    Sullekkin tiedoksi, että blogini osoite on vaihtunut, joten kannattaa lopettaa lukeminen ja liittyä uudestaan, että postaukset näkyy bloggerissasi!

    http://siljajaprinssi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu kiitoksia paljon, mutta oon jo liittynyt sinne koska sun edellinenkin blogi oli aivan mahtava ja ihana! :3

      Poista