perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kenttäilyä


Sunnylta oli kaikki turhat energiat pois, joten päätimme lähteä heti alkuverkaksi ja alkukäppäilyksi maastoon kolmen koplana oikein kunnon possujonossa. Ilma oli hieman viileä mutta raikas, ihana ja tiet olivat juuri sopivan pehmeitä.
 Meidän osalta mörköjä ei näkynyt, mutta viimeisenä tallustava Essi näki niitä siellä sun täällä..:D



Köpöttelyiden jälkeen aloitin varsinaisen verkkaamisen kentällä, tein paljon kaarevia kuvioita ja lävistäjiä askeleenpidennyksellä. Poni kuunteli todella hyvin ja askeleenpidennykset tulivat todella näppärästi ja isosti, kaikenlisäksi pystyin istumaan siellä täysin rentona. Ehkä hieman hartiat olivat jännittyneet kun kukaan ei ollut niistä huomauttelemassa mutta muuten olin rento.

Sunnyn vertyessä enemmän aloin ottamaan alkulaukkoja, joista ensimmäinen oli aivan kamala: Neiti kulki aluksi jäykästi ja pää ylhäällä, mutta jo toisessa nostossa kannustelin ja pyysin ponia eteenpäin ja johan meno parani jolloin laukka oli pyörivää ja rentoa.


Huono kuva huonosta laukanvaiheesta, mutta ainoa jotenkin onnistunut jossa näkyy Sunnyn ajoittainen ja nykyään useastikin tapahtuva pyöristyminen laukassakin!
 Tämä vaatii ihan hirmuisesti työtä minulta siellä selässä, ja Sunnyllekin pyöristyminen laukassa on vaikeaa, mutta joka ratsastuskerta helpottunut hieman.

Pyöristymisen vaikeaksi tekee Sunnyn entiset selkäkivut, traumat satulasta, vaikea luotto ratsastajaan sekä vielä takapään jäykkyys. Onhan se jo paljon vetristynyt, kehityspostauksessa siitä sitten lisää.


Ettekä ikinä arvaa mitä näiden hetkien jälkeen tapahtui? Vetäisin jalkaani hienot, mittatilauksesta jollekkin tehdyt ja tallikavereilta saadut ratsastussaappaat jalkaani ja ratsastin niillä!
 Tälläinen puskaratsastaja reinoillaan vaihtaakin yhtäkkiä upeisiin saappaisiin on aika huvittava näky.


Ratsastussaappaat ovat 'hiukan' isohkot pohkeesta, mutta muuten sopivat ja tukevat ihmeellisen hyvin jalan asentoa ratsastaessa ja mikäli en saisi suonenvetoja vetäessäni niitä pois käyttäisin niitä muutenkin. Näillä näkymin aion siis käyttää niitä edustavina kisasaappaina. :)


6 kommenttia:

  1. Hyvältä näytti teijän meno :) Ja hienot saappaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :3 Hienot juu, tavallaan harmi että päätyivät alkuperäiseltä ostajalta seuraavalle jolle ne eivät sopineet ja sitten alhaiseen kotiin vain kisakäyttöön..:'DD

      Poista
  2. no mun reaktio, kun tulitte sillon maaneesi reissulla meitä vastaan. "Mitä sä vedät täällä reinot jalassa? " :"DD

    VastaaPoista
  3. mikä musiikkii videossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikki on kitaraversio Bring me the Horizonin Drownista :)

      Poista