sunnuntai 21. joulukuuta 2014

21# Luukku Joulu on taas..



..ja koristelu alkaa! Pari päivää enään jouluun, joten Sunnykin on saanut karsinanoveensa jouluisia koristeita ja vähän kuusenoksia, namnam. Poni oli todella ihmeissään joulukoristeista ja ajattelee varmasti minun seonneen.

Onneksi lumi on toistaiseksi pysynyt maassa, joten on hyvät mahdollisuudet valkoiseen jouluun.

Aika artsy.. :D



Perjantaina neiti sai 4 hokkia uusiin kenkiinsä sekä eteen tilsakumit, juuri oikeaan aikaan sillä maa on jäässä ja jalat meinaavat jatkuvasti lähteä alta. 

Kokonaisuus toistaiseksi

Launtaina oli aamulla joulukirkko, saimme todistukset ja näin se loma alkoi illemmalla Raskasta Joulua -konsertissa. Otin jonkinverran kuvia ja niitä tulette parhaimpia näkemään seuraavissa postauksissa mikäli teitä ei haittaa.

Kaikki upeat jätkät rivissä konsertin lopussa, oli mahtava keikka! Kaikki seisoivat lopuksi vaikka konsertti oli tarkoitettu istuttavaksi, mutta minkäs sille mahtaa kun ihmiset innostuu.. :3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti