lauantai 25. huhtikuuta 2015

Onnistunutta loikkimista

Bad hair day?? 

Tämä kuukausi on ollut varsinaista estetreeniä, melkein joka viikko ollaan hypätty 1-2 kertaan josta pahoitteluni että blogi pursuaa tällä hetkellä estepostauksia.

Tänään hypytin ponia aluksi maastakäsin muutamat hypyt, koska Sunnylla oli ollut edellinen päivä pelkkää hölläilyä ja ylimääräistä hömppäenergiaa oli päässyt kerääntymään jonkin verran.
 Esteillä kumminkaan ponilla ei ollut ylimääräistä intoa pukitella, juoksennella tai kaasuttaa täysillä vaan ylimääräinen energia kohdistui maisemien hämmästelyyn.

Bojoing! Pieni ilmavara??

Hypätessäni selkään, aloitimme hyppelyn vasta onnistuneen ja hallitun ravailun jälkeen, sillä aluksi poni juoksi kuin päätön kana lujaa hirnuen ja huomio visusti maisemissa.

Ensimmäinen hyppäämämme este oli sininen ristikko, ja onnistuneiden hyppyjen jälkeen siirryimme 45cm punaiselle pystylle, ja myöhemmin nostimme sinisen ristikon 50cm pystyksi.


Yhtäkään kertaa Sunny ei tiputtanut eikä kieltänyt ja hypyt olivat mitä mainioinpia yhtä jalkasekoilua lukuunottamatta, mutta esteiden välissä Sunny todella kuumeni - kyllä tuo lihava lehmä kuumeni - pyrki laukkailemaan koko ajan ja hyppäilemään esteitä jättimäisestä ja nopeasta laukasta.

Kumminkin molemmilla oli hirmuhauskaa, poni jaksoi odottaa hyvin ennen estettä ja keskittyä jalkoihinsa, enkä uskonut uljaan estetykin olevan oma pieni lehmäponini mutta olihan se! :)

 Ainoa hupsu hyppy jalkasekoilulla

Kiitokseksi maistuva iltapala tuhansin rapsutuksin hyvästä treenistä :)

6 kommenttia:

  1. Tosi hyvän näkösiä hyppyjä! Ja hienoo ettei tuu läheskään niin paljoo jalkasekoilua kun ennen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti! Oli itellenikin mukavampia noi hypyt. ja toivottavasti tämmöinen meno jatkuu eikä tosiaan tulisi niitä jalkasekoiluita :)

      Poista