torstai 16. huhtikuuta 2015

Tampereen hevosmessujen saaliit


Olen todella tyytyväinen messuihin, ohjelmaa oli monipuolisesti, kauppoja tarpeeksi ja muutenkin viihdyin messuilla todella hyvin molempina päivinä lähes alusta melkein loppuun. Ainoana miinuksena oli tietty ihmispaljous, mutta eiköhän semmoisen määrän kestä kerran vuodessa.

Lähes koko messujen ajan olin jalkojeni päällä, joko kiertelemässä, shoppailemassa tai kuvaamassa ja kaikenpäälle ratsastin Sunnylla vielä molempina päivinä. Huhhuh jalkaparkoja, ne olivat monta päivää aivan väsyneet.. :D


Rahaa meni tolkuttomasti pelkästään poniin (ostin itselleni ainoastaan jalustimet) ja toivon mukaan loppuvuodesta ei tarvitse ostaa enään mitään.

Pyrimme taktikoimaan varusteiden hankkimisen messualennuksista tai alennusmyynneistä mahdollisimman halvalla ja olemaan ostelematta tavaroita sitten muulloin. Varsinkin kuluvat varusteet on uusittava ajoissa ettei vanhat ehdi rikkoutumaan ennen uusien hankkimista halvalla, ja kun uudet täytyy hommata nopeasti vanhojen rikkouduttua, ne maksavat normihinnan.

Allaolevien kuvien lisäksi äitini osti hyttysrasvaa, maitohappobakteeria ja joitain voiteita.

Toimiikohan kukaan muu näin? :'D


Uudet suitset pehmusteilla ja muotoilulla niskahihnalla ~ n.25e (-50% alennus)

Blingiriimu ~ 12e

Vohveliloimi ~ 39e
4 metrin riimunnaru ~ 10e

2 sangollista heppanameja ~ 14e & 14e

Karvasuojat ~ n.27e (-15% lapussa olevasta hinnasta)

Karvabootsit ~ 35e

Taipuvat jalustimet ~ 45e
Näitä kuvia ottaessa huomaa että olen niitä paria kertaa käyttänyt ja ne ovat taipuneet jo

 Heijastinsuojat ~ 10e

5 paria painobootseja ~ 1e & 1e & 1e & 1e & 1e = 5e

 Valkoinen satulahuopa ~ 10e

Villaloimi ~ 19e

Sukkien tutkintaa..

2 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia, varsinkin noi karvasuojat on aika hauskat :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh! :D Tykkään niistä kans :)
      Kiitoksia :3

      Poista