torstai 7. toukokuuta 2015

Ponnahduksia

Pari päivää sitten tiistaina hyppäiltiin "erikoisempia" esteitä, joilla jokaisella oli oma haastavuutensa ratsastaa. Verkkaesteenä toimi suuntaa vaihtava ristikko jonka nostimme ekojen loikkien jälkeen 50cm, ja tämän jälkeen hyppäsimme punaista sokeripala-miniokseria jolle piti olla tarkka kuin haukka aikaisemmasta tiestä ja ponin suoristamisesta.
 Sen jälkeen tulimme okseria ja n.50cm kapeaa sokeripalapystyä putkeen. Piti olla todella tarkka ettei poni päässyt livahtamaan ohi ja jotta hyppäsimme yli mahdollisimman keskeltä estettä.

Lopuksi hyppäsimme parit kerrat vielä 55cm oudon violetin reikäisen pystyn yli, eikä aluksi vaikeammasta suunnasta poni uskonut pystyvänsä ylittämään sitä.

Sunnylla oli hiukkasen ylimääräistä energiaa ja vaikka kuinka yritin saada sitä pois ennen hyppäämistä, tyhjä energia ilmeni kahdella pienellä ohjuslähdöllä, hetkenaikaisella kanajuoksulla ja hirnumisella.

Pahoittelen screenshottien laatua! Videon laatu on kyllä sitten ihan HD kunhan vaihtaa sen mutterista

Silmäni vuotavat verta, vaikka tilanteessa ei muuta tajunnut/ehtinyt tehdä.
Silti on vaikea antaa itselleen anteeksi mutta ennen nämä päättyivät tuplasti ikävämmällä tavalla. 

Rupesin myös miettimään syytä miksi nämä pyrähdykset tulivat ja mietimme äiskäni kanssa josko syynä olisi ponin suutahdus itselleen puomin tiputtamisesta? Ekalla pyrähdyksellä ratsastin itse huonommin, mutta toisella kerralla asia ei voinut olla itsestäni kiinni, vai oliko sittenkin? 
 Kumminkin, poni rentoutui näiden jälkeen suht. nopeasti ja pyrähdyksen aikana pikemminkin juoksi päättömän kanan tavoin eikä lähtenyt lapasesta ja nauroin asialle heti tapahtuneen jälkeen.



Muuten meno oli mielestäni ihan ookoota, mitä nyt varsinkin alussa tuli jalkasekoiluja kun kuski ei ratsastanut tarpeeksi huolellisesti mutta kyllä se siitä lähti.

Sunny pärski onnellisena, innostui hieman "kuumenemaan" ja hieman imikin esteille eli poni todella tykkäsi hypätä mikä on tärkeintä. Hyvä fiilis jatkui parista pyrähdyksestä ja kiellosta huolimatta, jotka olivat kuskin syytä kun ei ratsastanut vaan istui kyytiläisenä, mutta poni oli supermahtava. :) (muutamasta oudosta ponnahduksesta huolimatta)

BOJOING!

6 kommenttia:

  1. Hienosti meette ja kiva video :)

    VastaaPoista
  2. mikä musiikki on alkuverkkailua maastossa-videossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoitteluni viivästys, mutta Bring me the Horizon - Drown (akustinen versio)

      Poista
  3. Ihana Sani <3 Ja Kyllä mun mielestä ratsastajala on oikeus ottaa siitä ohjasa, jos tolleen lähetään kiihdytteleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :3 Ja jep, vieläpä ilman minkäännäköistä säikähtämistä, vaikka ennakoin vähän liikaa kun mitään muuta ei ollut ehtinyt tapahtua.. :D

      Poista