perjantai 1. toukokuuta 2015

Inkkareina Vappukisoissa 1.5


Lähdimme inkkareina Herttualan Ratsastuskoululle perjantain vappuestekilpailuihin kahteen eri luokkaan kilpailemaan vapun kunniaksi.

Osallistuimme ristikkoluokkaan niin sanotusti "verkkaluokkana" ja tämän jälkeen 50cm "varsinaisena" luokkana, koska ratsastuskoulujen kisoissa on aika lyhyt verkkailuaika.


Maalasin myrkyttömillä sormiväreillä aamuvarhain poniin kädenjälkiä, viivoja, ympyrää sekä punaiset rajat mustan ja valkoisen karvan välille, sillä kisoissa oli myös pukeutumiskilpailu johon yleisö pystyi vaikuttamaan äänestämällä.

Rata oli todella kiemurteleva, vaikea muistaa ja lisäksi piti olla todella tarkka esteiden hyppysuunnasta eikä tilannetta helpottanut kova tuuli säikyttelemässä pieniä poniparkoja.
 Varsinkin toisessa päädyssä meillä oli ongelmia päästä mörköjen vuoksi sinne ja rauhassa pois sieltä, mutta pienen totuttelun jälkeen pääty oli ok eikä möröt hallinneet tilannetta enään.

 Juttelin lähes kokoajan Sunnylle jotain, sillä se rauhotti sitä ja kiinnitti huomion minuun. Miinuspuolena että meitä varmaan pidettiin pähkähulluina.. :D





Kummastakin luokasta saimme 4 virhepistettä, tiputimme saman esteen molemmilla kerroilla. Syynä oli luultavasti pieni kaari joka antoi takapäälle liikaa voimaa ja sitten Sunny sekoitti jalkansa, olisi pitänyt tajuta tämä jo ristikkoluokassa ennen 50cm, muttei mahda mitään.

"Nyt en kyllä ainakaan tiputa!!" Sunnyn vika skarppaus pahimmalle vihollisellemme <3

Olen todella, todella tyytyväinen ja onnellinen vappukisoista, vaikka Sunny sekoili paljon jaloillaan radan aikana. Se ei kovin paljoa menoa haitannut kun tahti säilyi ihmeen hyvin, kyydissä oli kivaa heilua ja poni toimi verkkojen jälkeen vallan mainiosti.
 Lähdimme ilosta nauraen pois ja hauskaa riitti ja Sunnykin tykkäsi hirmuisesti, pärskähtelyillä ei tahtonut olla loppua.


Ruusuketta ei nyt tietenkään tullut, mutta.. Voitimme sentään pukukilpailun! 
Jos ei muuta osata niin panostetaan edes ulkonäköön :)

6 kommenttia:

  1. Ompas kiva poni ja blogi! Liityin :)
    Pikkuponiprinssi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!! :) Käyn kurkkaamassa blogisi!

      Poista
  2. Moi, anteeksi myöhä vastaaminen.. Voi miten ihana ja söpö poni. Kuvat ovat laadukkaita ja on kiva että laitat videoitakin. Jään ehdottomasti seurailemaan teidä menoa. uusi blogi http://theswteam.blogspot.fi/
    Blogia kirjoittaa myös kaverini:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kiitos hirmuisesti!
      Eipä mitään ja tosi kiva että loit uuden blogin, liityn samantien! :3

      Poista
  3. Ihana, olen tilaamassa Iisan Tallilta keppihevosta (kunhan pääsisi tilausjonoon), saako inkkarikuvia käyttää mallina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui apua kuinka tuli yllätyksenä :oooo Tottakai saa ja pahoitteluni myöhäisestä vastauksesta!! :D

      Poista