perjantai 2. tammikuuta 2015

Estetunti


Tänään olimme toisen ratsukon kanssa Karoliinan tunnilla ja tunnilla hyppäsimme kahden esteen sarjaa suoralla linjalla. Aluksi aloitimme ravissa ja vauhti oli juuri sopiva joten Sunny ylitti vinot kavaletit kolauttelematta, eikä poni ollut liian vireä tai liian laiska.



Seuraavaksi pienen levähdystauon jälkeen teimme samaa tehtävää tahdikkaassa laukassa ja poni oli aivan innoissaan, hyvällä asenteella menossa esteille. Jouduin olemaan tarkka laukan pituudesta, liian pitkässä laukassa Sani sekosi jaloissaan ja lähestymiset menivät pieleen.
 Ponilla on myös tapana hypätä enemmän jaloilla ylöspäin eikä eteenpäin sellaista nättiä, sujuvaa hyppykaarta, joten siinäkin riitti hommaa.

Kaikenlisäksi Sunnyn on aina todella vaikea saada jalat oikeaan järjestykseen ja ratsastaja yrittää epätoivoisesti selässä myödätä ja rukoilla.. :D

Loppujen lopuksi tuli kumminkin paljon hyppyjä, joissa oli hyvä lähestyminen, hyvä hyppy eivätkä jalat sekoilleet. Koko tunnin ajan Sunnylla oli hyvä innokas asenne esteille eikä pienistä jalkasekoilusta välitetty joten sain syyn kehua ponia paljon.

Hyvä esimerkki miten EI hypätä esteitä :D 
Pahoittelen kuvien laatua, äitini opettelee vielä ja hän oli ymmärtänyt sarjakuvauksen että kameraa pitää liikuttaa..


Esteet olivat tosin korkeudeltaan vain hyvä jos 40cm luokkaa mutta ensin korottamista täytyy saada Sunnyn jalat ojennukseen ja varmuutta esteille. Itseänikin hiukan jännitti hypätä ponilla, olivathan hypyt kamalimmasta päästä hypätä ja pukittelut tai muu pelleily aivan mahdollista.

Plussana oli vielä Sunnyn superyrittäminen ja ettei koko tunnin aikana tapahtunut ollenkaan rodeota! Haha varmasti suurinosa teistä olette nyt pettyneitä etten maistellut maneesin pohjaa :D
 Tunnin jälkeen viimeisen mahtavan suorituksen jälkeen hyppäsin alas selästä ja jalkani olivat aivan nuudelia fiiliksistä.. "We f*cking did it!"



8 kommenttia:

  1. Suloinen poni sulla! :) Vaikutti ihan kivalta tunnilta :D

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :3
      Ja sulla on aivan ihana blogi parhailla kuvilla, oon siihen jo liittynyt ;D

      Poista
  2. Kiva postaus ja ihana nähdä miten kehittymistä on jo tapahtunut näin nopeassa ajassa! Sunnystahan tulee oikea estepolle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirvittävän paljon!! :'3 Kamalasti on vielä tosin töitä D:
      Hehheh ehkäpä vielä joskus hyvällä tuurilla.. ;)

      Poista
  3. hienoja ootte <3 meijän täytyy mennä joskus Henna samalle tunnille, koska sama ongelma :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitti, mutta te ootte hienompia <3
      Ja jooo kimppatunti ois sairaa hienoo vielä ku on sama ongelma! :D

      Poista
    2. tosin Karoliinalla vois mennä hermo, kun tää yks katkos puomeja xD

      Poista
    3. Hehheh :DD Nääh katkottais niitä varmaa yhessä ja opettajalla olis hauskaa :D

      Poista