torstai 1. tammikuuta 2015

2014 kuukaudet

Vilkaistaampa takaisin viime vuoteen, ja muistellaanpas mitä kaikkea tapahtui..

Tammikuu

Sunny oli vielä tuntiponina Tavelassa, ja rukoilin epätoivoisesti ponia omakseni vanhemmiltani jotka eivät millään lämmeneet asialle. Samana kuukautena vanha rakas hamsterini kuoli, siitä tulee postausta vuosipäivänä. Jotain hyvääkin tapahtui, sain synttärilahjaksi uuden tietokoneen, tämän nykyisen millä tälläkin hetkellä naputtelen

Helmikuu

Ihme tapahtui ja vuoden - korjaan - elämäni kohokohta tapahtui: Ensimmäinen oma hevonen, vieläpä  se hevonen oli Sunny

Maaliskuu

Selän kuntoutusta enkä oikein voinut kunnolla ratsastaa pitkään aikaan, maaliskuun alussa hieroja kävi ensimmäistä kertaa hieromassa Sunnya ja parin viikon jälkeen hän tuli uudelleen. Aloitin myös tämän blogin pitämisen

Huhtikuu

Aloitimme pikkuhiljaa ratsastelun ja kaikki sujui mallikkaasti. Sunny ei pukittelut tai muutenkaan hölmöillyt ollenkaan, mutta laukka oli neidin mielestä kamalaa

Toukokuu

Muutimme Katilan Ratsutilalle, vaikka olisi ollut kiva viettää vielä kesä Alangossa ja muuttaa sen jälkeen vasta lämpöiseen talliin, mutta selvisi että karsinapaikat menevät juuri tuon takia syksyllä heti nenän edestä joten emme voineet jäädä aikailemaan. Katilassa Sunnylla alkoi heti tiukka dieetti, vapaa heinä oli todella maistunut ponille.. 

Kesäkuu

Leikkasin Sunnyn harjan, pääsimme uimaan ja aloitimme viimein kunnollisen ratsastusuramme. Sanin mielipide laukasta muuttui positiiviseksi ja poni todella tykkäsi laukata lujaa 

Heinäkuu

Katariina Albrecht saapui pitämään todella hyvää kurssia Katilaan ja osallistuimme siihen Sunnyn kanssa. Samalla saimme myös kokeilla joustorunkoista satulaa jonka hän toi mukanaan, mutta Sani jännittyi todella satulasta ja muisti että tämä ei ole hyvä juttu ainakaan laukassa ja laukkaamisesta tuli huono juttu. Muuten Sunny rupesi käyttämään oikeita lihaksia liikkuessaan ja pyöristymään

Elokuu

Pääsimme nauttimaan sänkipellosta! Lisäksi pääsimme reenissä eteenpäin ja uusi satulamme saapui kuun lopussa ja aloitimme siihen totuttamisen jotta siitäkin tulisi hyvä juttu ponille. Itsellenikin satulalla meno oli vaikeaa, olinhan ratsastanut reilu puoli vuotta ilman, sillä harvoin Tavelassakaan menin satulalla

Syyskuu

Pääsimme reenissä mukavasti eteenpäin ja menin yhä enemmän ja enemmän satulalla. Hypytin Sunnya myös paljon, jotta esteilläkin rupeaisi tulemaan kehitystä. Tässä on linkki reenivideoon, mikä on syyskuulta

Lokakuu

Menimme ratsastusjousiammuntakurssille Aitotallille, mikä oli mahtava kokemus meille molemmille, vaikka maastossa ampuminen päättykin meidän omaan lajiin, eli rodeoon

Marraskuu

Juhlimme Halloweeniä jälleen Aitotalilla ja koulu rupesi painamaan kokeillaan. Olimme joka päivä todella myöhään Sunnyn luona, joskus pääsimme vasta yhdeksältä illalla lähtemään tallia kohti

Joulukuu

Lumet tuli, hokit lyötiin jalkoihin ja lisäksi aloitimme ohjasajon mikä oli ponille ihan helppo nakki. Samana kuukautena tein blogiin joulukalenterin ja pinnistelin viimeisistä kokeista yli

Lisäksi vuoden lopusta, 30.12

Olin ystävälläni Nooralla yötä ja liikutimme hänen hevosensa, lämminverisen ex-ravurin Hugon. Sain ratsastaa sillä komeudella, mutta.. Kaaduimme suoraan kyljelleen, sillä itse en katsonut mihin Hugo saattaisi jalkansa laittaa ja herra taisi liukastua tai tilsa estää hänen liikkumistaan. Jalkani jäi hetkeksi hevosen alle, mutta sain sen vaivattomasti pois ja nousin kauemmaksi ylös. Hugo ei ollut noussut, vaan herra yritti piehtaroida varusteet päällänsä :D

Järkytys oli todella suuri, ja Hugolla taisi revähtää toinen takajalan lihakset, mutta kuulema oli jo parempi.. Samana päivänä yksi toinenkin ratsastaja tippui ja Sunnylle tuli tarhakaverinsa kanssa haavoja jalkoihinsa ja ne erotettiin eri tarhoihin.


Mahtavaa 2015 vuodenalkua teille parhaille lukijoille! Kiitos että olette olleet minun ja Sunnyn menoissa henkisesti edes mukana, antaneet aivan ihania päivää piristäviä kommentteja ja toivon että olette viihtyneet matkassa mukana :)

8 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja söpö Sunny! Itsekkin avasin oman blogini jälleen, mutta katsotaan nyt miten se lähtee sujumaan...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista! :DD Ja joo ihan rauhassa kannattaa aloittaa ettei innostus lopahda.. Laita ihmeessä linkkiä ellen ole jo lukija? Ainakaan uutta postausta ei ole ilmestynyt bloggerin hallintapaneelin mukaan :D

      Poista
  2. Tosi ihana hevonen sulla ja muutenkin kiva blogi, jään lukijaksi :)

    VastaaPoista
  3. Henna aijai Hugo ei oo ex-ravuri ;D Ja herra pukitteli tarhassa eilen oikein hienosti. Jäykkähän se on vielä eli lomailee sen aikaa kun taas on kunnossa. :)
    http://nooranhevosharrastusblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, sori ja sori unohdin blogisikin mainita.. :'DD Ja onneksi ei ollut ihan kolmijalkainen, mutta silti sairaan ikävää ku kaaduttii ja pehva meni jumiin.. Onneks Hugolla on niin hyvä omistaja joka pitää hyvää huolta jumittuneesa pehvasta. :)

      Poista
    2. ei se mitään(hugo liikkuu ajoittain kyllä niinkuin ex ravuri) ja blogin mainostaminen ei sillä oo mitään väliä :D ja kiitos <3 tekee sillekkin hyvää ävähän lomailla :)

      Poista
    3. haha jep ja sen ravi on herrajumala sellasta viismetristä liitoo!! :oo Noku sun blogi on nii paras ni pitää sitä mainostaa :DD Ehkä lomailun jälkee työntekoki taas maistuu tosi hyvin? :)

      Poista