Vanhojen aikojen kunniaksi

Kun olin pieni ala-asteikäinen niin tallityttöjä vilisi joka puolella ja joka ikisellä tallilla, oli se sitten pieni yksityistalli tai suuri ratsastuskoulu. Hevoset loppuivat kesken, kun kaikilla oli yksi tai useampi hoitohevonen, ja yksityiset vuokra- että ylläpitohepat olivat tosi harvinaista herkkua. Saatika se jos jollain oli oma hevonen! Voi vitsit, se oli silloin jotain niin hienoa ja niin harvinaista.

Nykyään ei enään näkyile hoitajaporukoita varusteita putsailemassa ja heppoja taluttelemassa, ratsastus vaan kiinnostaa tai sitten siitä pitää saada jotain palkkaa. Kyllä, tällaisia ilmoituksia on tullut vastaan netissä. Ihan järjetöntä! Eikö se hevosen kanssa touhuaminen ole jo tarpeeksi iso palkka?
Toinen järjettömyys on ettei kaikilla talleilla saa hoitohevosia, vaikka valvovien silmien alla olisi kaikkein parasta aloittaa hevosten käsittely.

Näin ei todellakaan saisi mennä, noina 'tallityttö'-aikoina oppi oikeasti hevosenhoidosta ja erilaisista tilanteista, olin hyvin onnekas että ehdin kokemaan oman hoitohevosen ilot ja surut, sekä kasvamaan tallilla heppojen parissa. Siitä on ollut sanoinkuvaamattoman iso hyöty.

Sani elementissään

Ei me tallitytöt oltu aina mitään enkeleitä, vaikka heppojen jokainen karva oli harjattu kiiltäväksi kymmenellä eri harjalla ja varusteet olivat putipuhtaita.. Itseasiassa tuhansien muiden pikkuseikkojen lisäksi meidän pienen talliporukan takia Tavelaan tuli viikonlopuille aukioloajat, sillä olimme useasti yhdeksään tai yhteentoista asti tallilla eivätkä kaikki tallihenkilökunnasta oikein tykänneet siitä, joten lähemmäs puolen vuoden kuluessa ilmestyi lappu viikonlopun aukioloajoista. Ajat eivät tietenkään koskeneet yksityisiä ja voi vitsi kuinka olin kateudesta vihreä.

Postaus ei kumminkaan käsittele sen enempää tallityttöjen sukupuuttoa, vaan Sunnyn ja minun alkuaikoja Tavelasta ja ensimmäiseltä tallipaikalta. Yhden postauksen olenkin Tavelan alkuajoista väsännyt, klikkaa tästä päästäksesi siihen.

Eiköhän sitten siirrytä löytämieni kuvien pariin, pahoittelen laadusta!

*Mikään ylläolevista kuvista ei minun eikä äiskän ottama

Vihasin yli kaiken mennä tuolla satulalla, sen keikkumisen selkään tunsi todella hyvin

Milton eli tuo valkoinen poni täytti tuona päivänä 18-vuotta, 

taitaa nopealla - korjaan hitaalla - matikalla olla nykyään 24-vuotias

Muistan, kun vein silloin itseleipomiani mokkapaloja tallille poniherran synttäreiden kunniaksi

Miltonille ei herkkuja saanut syötellä, joten ruunan piti tyytyä sokerittomaan heinäänsä samalla kun mussutettiin vieressä mokkapaloja. Vielä raukkaparan synttäreinä!

Ruokaa kiitos..? 

Ylläolevat kuvat on otettu viikkoa tai kahta ennen ponin ostoa 

ja aina kun meni Sunnyn luo niin maha oli täynnä perhosia 

Ensimmäinen kyltti minkä tein Sunnylle, 
ekaa tallipaikkaa varten 

Saatiin mukaamme kovia kokenut loimi, 

soljet olivat ruosteen peitossa ja kovat koppurat, 

loimi oli liian pieni ja puristi ponia lavoista

ja mikä hupsuinta, tuo 'sadeloimi' ei pitänyt yhtään vettä

Sen päivät olivat luetut ja roskakori kutsui

Hugo kyllä tarjosi apua loimen riisumisessa

Sunny vaan söi ja söi pihalla ollessaan, 

vapaa heinä rupesi pikkuhiljaa näkymään vyötärössäkin! 

Poni olisi varmaan syönyt itsensä hengiltä.

Takaisin heinän tykö vaan! 

Olisimme vaihtaneet tarhan toiseen jossa ei olisi ollut vapaata heinää, 

mutta tämä ei käynyt tallinomistajille niin oli tyydyttävä tuohon

Kiloja kertyy, kiloja kertyy..

Ehdin käymään Alangolla ollessamme muutamalla ohjatulla tunnilla, 

viimeisimmällä tipuin sen 60 minuutin aikana 8 kertaa. 

Ja suurinosa laskeuduttiin pää edellä

Sunny oli suorastaan ihan hullu, rykäisi heti selästä alas, 

esitti järkyn kokoisia pukkeja ja muita rodeoon kuuluvia liikkeitä. 

Opettajakin tuumasi, että tuohan poni muuten osaa sitten pukittaa. 

Tämän tunnin jälkeen huomasimme Sunnyn selän olevan törkeän kipeä,

ja hän vilkaisi satulaamme ja antoi hierojan numeron.

Tästä alkoi selän kuntoutussessio.

Turkoosi pehmuste oli alunperin entiselle hoitoponilleni hankittu, 

ja paria loimea lukuunottamatta saimme uutta varustetta vasta hevosmessuilta.

Jätimme sinivihreäturkoosit taaksemme, ja siirryimme punaiseen värimaailmaan

Sunnyn harjojen eka putsaus

 Kaikki nuo harjat (vihreäkeltaista harjaa ovensuussa lukuunottamatta) 
on alunperin ostettu hoitohepoille, onneksi niitä tuli hamstrailtua ettei ekana tarvinnut harjoihin laittaa rahaa

Jostain kumman syystä halusin nuo länkkärisuitset ostaa heppamessuilta,
onhan ne nätit mutta miksi ihmeessä ne tuli hommattua kaappiin pölyttymään?

Okei, korostaahan ne aika hyvin Sunnyn nassun hyviä puolia,
vähän vaan väärän väriset 

Turvallisuus ensin, vai mitä??

 Olin lähes neuroottinen selän suhteen, 
joka liikutuksen ennen ja jälkeen piti kokeilla aristaako vai eikö

 Poni nättinä
Niinkuin aina ♥

Parin kuukauden jälkeen muutimme Katilan ratsutilalle, 
jossa olemme tyytyväisenä asuneet nämä pari vuotta emmekä millään lähtisi pois

Muutto kumminkin lähenee ja itseasiassa se on tasan kuukauden päästä.
Sunny pääsee yksityistallille Ypäjän lähettyville, ja itse muutan asuntolaan, 
joten iso käännekohta elämässämme odottaa.

Onko teidän tallilla minkäänlaista hoitajaporukkaa jäljellä?

Muistatko vielä ensimmäisen ratsastuskoulusi, tai ensimmäisen vuokra-, ylläpito- tai hoitohevosesi?
Vai oletko kenties uhanalainen tallityttö, jolla on joku karvamopo hoidettavana?