keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Klinikan huonot uutiset

Vasen etujalka, tämä on piikitetty vuosi aikaisemminkin

Olimme klinikkareissulla 19.7, jonne lähdimme vasemman etujalan kuluman takia ikäänkuin vuosihuoltoon, ihan siinä mielessä että piikitetään vain vasen etukoipi. Reissu ei jäänytkään näin lyhyeksi ja simppeliksi, vaan päätimme ottaa kunnon ontumatutkimuksen ja röntgenkuvat kaikista jaloista.

Oikea etujalka, edes vähän paremman näköinen

Ratsastuskoulutaustaisen vanhan ponin jalat eivät olleet mitään kauneinta katsottavaa.
Sunnylta löytyi hieman lisääntyneen kuluman lisäksi takajaloista pahat kinnerpatit, oikeassa takajalassa ärhäkämpi kaveri ja sen lisäksi luupiikki.
 Emme voi kuin yrittää hidastaa sen kasvua ja yrittää parhaamme mukaan lievittää ponin kipuja. 

Tunteet ovat vyöryilleet voimakkaina suuntaan jos toiseenkin, mutta päällimäiseksi nousee helpotus, ei enään arpomista niiden takajalkojen kanssa ja kaikkein tärkeimpänä asiana on että poni on saanut asianmukaista hoitoa.

Sunny kyllä yritti monin tavoin kertoa selvin merkein että tuntuu ikävältä takajaloissa. Merkkejä oli muunmuassa takajalkojen laahaus, ajoittain nelitahtinen ja jäykkä laukka, haluttomuus laukata, toisen etujalan ärhäkämpi kuluma, esteillä Sanin omat jalkasekoilut, ja kaikki ne menevät samaan piikkiin, ihan kirjaimellisesti.

Ratsastuskoulussa ei kuunneltu, enkä minä kuunnellut, vaikka merkit olivat kokoajan voimakkaampia ja voimakkaampia. Olen turhaan rasittanut ponia ja reppanan kipeitä jalkoja.

Oikea takajalka, selvästi pahempi kinnerpatti ja luupiikki.
Tämä jalka on aiheuttanut vasemman etujalan pahemman kuluman, 
sillä oikea takajalka ja vasen etujalka ovat ristikkäiset parit ja näin ollen vaikuttavat toisiinsa.

 Vasen takajalka

Sunny on siis virallisesti eläkeläinen ja luultavasti jalat kestävät hyvin kevyttä harrstekäyttöä, tietenkään emme saa hypätä esteitä. Onneksi emme hyppäileet viime vuoden aikana mitään muuta kuin sen yhden ristikon!

Meidän ainoa tavoite on pitää poni kivuttomana ja mahdollisimman pitkään päiviä ilahduttamassa. Päätepysäkki on kumminkin edessäpäin, mutta loppumatkasta tehdään arvokas ja nautitaan jokaisesta yhteisestä hetkestä, sillä vielä ehtii saamaan hyviä muistoja.

Ollaan nyt kävelty viikko maastakäsin, ja seuraavan viikon saa kävelyttää ratsain. Tämän jälkeen saadaan ottaa suorilla teillä kevyesti ravia ja pikkuhiljaa jalkojen kunnon mukaan mennä normaaliin liikutukseen, tietenkin aikaisempaa kevyempään versioon.

Laitumella poni ei ole saanut olla piikityksen jälkeisen kaviokuumeriskin vuoksi, joten Sunnylla on ollut hiemaisen kova vihreännälkä lenkeillä ja joka kerta se on saanut napattua vähintään yhden suupalallisen. Olo on kuin rätillä kun Sunny alkaa kunnolla kiskomaan!


Laitumesta karkottaminen on tehnyt ihan hyvää, sillä Sunny on laihtunut dieetillään, johon kuuluu neljä kertaa päivässä kuivaheinää slow feeding -verkkoon, eikä poni ole normaalia nälkäisemmän tai äkäisen oloinen. Vatsakin on toiminut hyvin!


Minkälaisiin jalkaongelmiin olette nelijalkaisilla tovereilla törmänneet??


4 kommenttia:

  1. Voima halit <3 Onneksi ei ole enää ratsastuskoulun ponina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Joo, en tiä oisko kuopassa jo ku jalat ei ois kyllä kauaa kestäny :D

      Poista
  2. Kurja juttu, mutta hyvä että poni on teidän hellässä huomassa :) Meillä Sikellä murtui raviaikoina kulmaluu polvessa, joten raviura jäi siihen. Nyt jalka kestää kevyttä ratsastus käyttöä ihan moitteetta. Sikellä on myös ilmeisesti irtopala jalassa, mutta sekään ei ole vaivannut. Lisäksi muutamalla meidän hepalla on jänne mennyt, ja yhdeltä hankkari, mutta kun parani kunnolla niin kesti käyttöä ihan hyvin :) mukavia eläkepäiviä Sunnylle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ettei Sikeltä löydy nyt enempää yllätyksiä jaloista!
      Joo, se parantamisvaihe on tärkein ja merkittävin, harmittaa kun meidän kohdalla se alkoi vasta nytten. 10 vuotta sitten Sunnyn saapuessa Tavelaan olisi hoito ollut ajankohtaista ja sillä olisi saatu ihmeitä aikaan.. Noh turhia menneitä miettiä, huonosti suunniteltu nää heppaeläimet: neljä tikkua kannattelemassa tynnyriä. Melkeenpä jokasella on jotain vaivaa jossain :D

      Kiitos tosi paljon ihanasta kommentista, onhan se kurjaa mutta sentään saatiin hoitoa ja kivutonta oloa ponille :)

      Poista